
Selavin tilanne 28.03.2020
Hyvät
asiakkaamme,
Meitä
kaikkia koetellaan nyt ennennäkemättömällä tavalla. Kuulemme
päivittäin uutisia vaikeista ja hyvin vaikeista asioista. Tänään
olemme Muotihuone Selavissa päättäneet muuttaa toimintatapaamme
siten, että fyysistä kanssakäymistä Tehtaankadun
toimipisteessämme asiakkaan kanssa ei toistaiseksi ole. Tämä
tarkoittaa sitä, että pukusovitukset ovat keskeytetty ja sovitukset
siirretty myöhempiin ajankohtiin. Olemme sydämellisesti erittäin
otettuja siitä, että asiakkaamme ovat siirtäneet, eivät peruneet
tilauksiaan. Uusien töiden vastaanotto lähikontaktissa on
lopetettu, mutta toimintamme ei ole loppunut. Meillä työt jatkuvat
edelleen ja olemme iloisia, että niitä vielä on.
Toimimme
nyt näin
Kanta-asiakkaat:
Teillä on
jo kaavat Selavissa, joten pystymme toimimaan siten, että lähetämme
teille tilkut ensin kuvina ja tarvittaessa myös kirjeenä. Kerrotte
vain, mihin tarkoitukseen puku tulisi ja me suunnittelemme mallit ja
mietimme niitä yhdessä sähköpostin tai WhatsAppin äärellä.
Ehkäpä ensi talveksi peruspuku mustasta villasta tai kiva
mielenpiristyskesämekko tai juhlapuku kahden vuoden päässä
oleviin siskontytön häihin! Sovitus voidaan tehdä sitten, kun
elämä voittaa. Toki muutamille asiakkaillemme voimme tehdä puvun
valmiiksi ja lähettää postitse tai toimittaa kuriiripalvelulla
Uudenmaan alueella. Mahdolliset fiksaukset teemme myöhemmin.
Uudet
asiakkaat: Liki
sama kuin yllä, mutta ainakin mitat ja jonkinlaiset kokovartalokuvat
tulisi saada. Muotoilemme ”sinut” nukelle, valmistamme kaavat
sekä puvun sovitukseen. Näin olemme pitkänmatkalaisille tehneet jo
aikaisemminkin. Sovitamme puvun, kun aika on. On myös mahdollista
valmistaa puku valmiiksi sekä toimittaa asiakkaalle ja tehdä
fiksaukset myöhemmin. Toisaalta Selavi on aina seissyt tuotteidensa
takana ja haluamme päästää käsistämme vain asiakkaan ja Selavin
fyysisesti hyväksymän tuotteen.
Eräs
malliesimerkki Selavin työtavasta
Tässä oheisessa tapauksessa asiakkaallemme valmistettiin sovitukseen tummanruskeat pellavahousut. Hän kävi sovituksessa ja housut tehtiin valmiiksi. Asiakas ei päässytkään enää Selaviin, joten siirryimme virtuaalimaailmaan. Asiakas mietti, että jokin yläosa housuihin olisi kiva. Ehdotimme tunikaa ja valitsimme housuihin sopivan kankaan, jonka printissä toistui housun väri. Lähetimme asiakkaalle oheiset kuvat ja asiakas valitsi mieluisimman kankaan. WhatsAppilla viimeistelimme malli- ja materiaalisuunnittelun ja tunika on nyt työnalla. Sovitamme, kun aika on. Jos tilanne venyy, niin silloin lähetämme tuotteet asiakkaalle ja fiksaamme tunikan mahdolliset muutokset myöhemmin.
Voisiko näistä kuvissa olevista ideoista joku olla myös sinun tunikasi?
Hyvät
kanta-asiakkaamme ja myös sellaisiksi joskus ehkä tulevat.
Emme
tiedä tulevasta nyt, mutta toivon että tämä kirje antoi hiukan
valoa elämään. Meidän kaikkien elämään. Oikeastaan tässä
saamme ajatukset muualle, kun luodaan jotakin uutta ja
kaunista. Suomalainen Selavi on aina ollut ja on teitä varten
ihanat asiakkaamme! Yritetään katsoa elämää eteenpäin
vaikka kuinka tuulisi! Joku on joskus sanonut: ”Ilo on surua
suurempi”. Pysykää
turvassa!
Lämpimin terveisin,
Selavin Sari